SELÄTETTY

Minulle selkäni on opettanut ison määrän nöyryyttä ja omia rajojani. Se, että ei pääse kävelemään tai paikasta siirtyminen tapahtuu kolmikymppisenä konttaamalla, pistää miettimään. Ja en ole ainut, jolla on samanlaisia kokemuksia.

Selkä on minusta tärkein tukirankamme ja ehkä jo senkin vuoksi se esiintyy monessa vertauskuvassa.

"Kantaa taakkaa harteilla tai selässä, kunnes kamelin selkä katkeaa, olla selätetty tai selättää, tulla selän takaa, puukottaa selkään, saada selkäsauna, selkävoitto, turvata selustaansa…"

Kuinka ollakaan, selkä on myös se, joka on yksi yleisimmistä työpoissaolojen syistä. Me todellakin kannamme henkistä taakkaa selässämme tai selällämme. Pienistä paloista, 33 nikamista rakentuva ranka on se, jonka avulla saamme liikuteltua itseämme niin useaan suuntaan; eteen, taakse sekä sivuille taipuen ja rangan ympäri kiertyen. Kaikki raajamme liittyvät sidekudosten avulla selkärankaan ja sekä sen sisällä on selkäydin, jossa puolestaan kulkee informaatio aivoista hermoimpulsseina ympäri kehoa. Mielettömän hienoa tekniikkaa on tämä keho.

Entä kun elämässä alkaa tulla painetta liikaa? 

Tahti kiristyy ja samalla asentomme muuttuu sen mukana. Kuinka usein kuulenkaan että ”mä oon niin jumissa”. Kukapa ei olisi, kun kaikki arjen pyöritys painaa harteitamme ja saa selän voimaan huonosti. Mutta ehei, me vaan jatketaan eteenpäin ajattelematta selkäparkaa. Kunnes tulee se hetki, että enää ei pääsekään sängystä ylös muuten kuin pudottautumalla lattialle tai pää ei enää käännykään tai kädet eivät liiku. Tunnolliset ihmiset reagoivat paineeseen usein selällään.

Ehkä juuri tästä syystä vertauskuvamme alussa kohdistuvat selkään. Selkä on meidän turvapanssarimme, jonka varassa kestämme elämän iskut. Joskus vahvakin selkä, myös se henkinen, väsyy ja konkreettinen kipu kertoo, että nyt viimeistään on hidastettava tahtia. Suurimmassa osassa selän vaivoista on syynä lihasten kireys, joka alullepanija on stressi.

Useissa vaihtoehtoisissa hoitomuodoissa vastuun tunne liitetään selkää ja sen ylikuormitukseen; se kamelin selkä ja sen katkeaminen. Itsensä kuuntelu on meillä monesti hakusessa. Pitää vaan jaksaa ja pärjätä vaikka oikeasti tarvitsisi taukoa. Pysähtyminen tunnetaan heikkouden merkkinä ja heikkouden myöntäminen tuntuu moraalittomalta. Miksi?

Jo se, että suo itselleen hetken rauhoittua ja levätä, kiireenkin keskellä, voi auttaa tuskaan. Usein myös se, että on joku, joka kuuntelee aidosti mikä painaa, keventää taakkaa ja saa jaksamaan.

Eikö olisi parempi, että toimisimme voimavarojemme mukaan, parhaamme antaen? Jokaisella meillä on oma panoksemme, jota toinen ei voi samalla lailla tehdä. Vaikka usein sanotaan, että kukaan ei ole korvaamaton. Ehkä ei, mutta olemme arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme.

Keho on hienoviritteinen laite, joka pitää myös meistä huolta, jos vain annamme sen kertoa missä vika on ja kuuntelemme kehotusta korjata tilannetta. Näin saamme parhaamme esiin, sen sijaan että toimisimme vähän sinnepäin hoitaen elämäämme puoli teholla. Tämän päivän 24 /7 taitaa mennä jo kohti 28/9 ajattelua.

Pitäisi olla yli-ihminen, jotta voisi päästä koneiden tasolle. Ja miksi tulisikaan?
Kone ei pysty tekemään, ainakaan vielä eikä samalla nopeudella, inhimillisiä tunne-tieto-kokemus tasolla tehtäviä ongelmanratkaisuja. Ja näissäkin ratkaisuissa pääsee parhaaseen lopputulokseen, kun keho ja mieli on synkassa, levänneinä. Silloin ne toimivat parhaimmillaan, juuri sellaisena kuin sinä olet.

Suo itsellesi joka päivä hetki pysähtyä ja kuunnella miltä tuntuu olla juuri tässä, juuri nyt. 

Sulje silmät ja ole läsnä itsellesi, keho ja mieli kyllä kertoo missä mennään.
Älä tule selätetyksi vaan selätä liika kuormitus, elä omien voimavarojesi mukaan.

Tärkeintä on tietää että sinä riität, juuri tällaisena kuin olet!