PIKKU JÄTTILÄINEN
Olen aina rakastanut kirjoja, jo silloinkin, kun en vielä
osannut itse lukea. Se, miltä kirja tuntuu ja näyttää, on jotenkin aina vetänyt
minua puoleensa. Aina matkustaessani eksyn kirjakauppaan ja ostan kirjoja,
joiden kieltä en edes osaa, pelkän kirjan ulkoasun ja tunnun vuoksi. No tämä
voi hieman naurattaa, mutta jokaisella on omat ”hulluutensa”.
Pikku tyttönä minulle oli ylivoimaisesti yksi kirja ylitse
muiden; se ajoi pikavauhtia satukirjojen ja Ankkareiden ohi. Pikku Jättiläinen,
vuosimallia 1955, elämää nähnyt nahkaselkä ja ohutta ohuemmat sivut olivat sitä
jotakin. Nukuin kirja kainalossa ja aina kun joku tuli meille kylään, kiikutin
aarteeni vieraalle kiivetessäni syliin ja pyysin ”lue, lue”. Ihan sama mistä
kohtaa; läpi on käyty eri maiden liput ja Suomen vaakunat (jotka tietty opin
ulkoa, kiitos näkömuistin), eri lentokone tyypit, sormiaakkoset ja sokeain kirjaimet,
kasvioppi, historia; kysy vaan että mitä. Kaikki kelpasi, haltioituneena
kuuntelin kaikkia näitä ”tarinoita”, jotka tuntuivat satuja kiinnostavimmilta.
Kun sitten tuli koulun aika ja piti alkaa opettelemaan
lukemaan ja kirjoittamaan vastaan tulikin seinä. Kaikki kirjaimet tuntuivat
sekamelskalta ja hermot menivät, niin minulta kuin opettajaltakin. Päätin että
muutan maahan, jossa ei tarvitse lukea tai kirjoittaa. Siihen aikaan ei
tunnettu tai ainakaan pikkukaupunkimme kouluissa tunnustettu luki- tai
kirjoitushäiriöitä. Minä yritin epätoivoisesti räpiköidä harakanvarpaideni
kanssa eteenpäin. Huonolla menestyksellä. Kamalat kaksoiskonsonantit kummittelevat yhä
hölmöjen yhdyssanojen kanssa kilpaa tänäkin päivänä. Ajateltiin että olin jotenkin hitaalla
toimiva tai tyhmä, kun oppi ei mennyt tajuntaan. Nyt sitten aikuisena ymmärrän
tämän vaikeuden ja sen tuomat haasteet yleensäkin oppimisessa. Entä jos ei
olisi mahdollisuutta oppia lukemaan ja kirjoittamaan? Ihminen määrittää
ympäristöään sanojen muodossa ja jos ei olisi mahdollisuutta lukea, niin olisi
vain kuulopuheiden varassa.
Tieto on valtaa ja varsinkin silloin kun sen saanti on
rajattua. On maita, joissa valitaan kuka saa oppia ja mitä. Se tuntuu
surulliselta, koska uskon että meissä kaikissa asuu halu oppia. Ja miten opit,
jos mahdollisuutta omaehtoiseen tiedon hakuun ei ole? Bruce Liptonin mukaan
ihmisen toimintaa ohjaa 95 % tiedostamattomien, jo lapsena opittujen
alitajuisten mallien ja vain 5 % on tietoisen mielen valinnat. Aika karua
kuultavaa. Meidän luonteemme ja olemuksemme onkin toisten tuotoksia vai onko?
Jos meillä ei ole edes mahdollisuutta keskustella, kuulla ja
lukea muista kuin vallalla olevista ajatuksista, millaisia meistä tulee?
Rohkeus ja usko omaan itseensä supistuu, omat ajatukset tuntuvat vääriltä ja
toisen ajatuksesta tulee omia ajatuksia. Kuulostaa pelottavalta, mutta tälläkin
hetkellä iso osa maailma ihmisitä on täysin toisten antaman tiedon varassa ja
”väärät” kysymykset ovat kiellettyjä. Eikä vain pelkästään muualla maailmassa,
vaan ihan täällä koto Suomessakin.
Jos me antaisimmekin toisillemme tilaa, tehdä kysymyksiä, puntaroida vastauksia ilman että omat mielipiteet rajoittavat keskustelua. Millainen maailma olisi silloin? Uskon että meillä kaikilla on ollut halu tietää kuinka asiat ovat, mutta se voi sitten ajan saatossa laantua tyytymiseen, että näinhän se on- ajatteluun. Jospa kyseenalaistaisimme oman ajattelumme, varsinkin silloin kun meillä on vahva mielipide jostakin. Onko asia oikeasti näin? Ja jos ei, niin miten joku toinen sen sitten näkee?
Jos me antaisimmekin toisillemme tilaa, tehdä kysymyksiä, puntaroida vastauksia ilman että omat mielipiteet rajoittavat keskustelua. Millainen maailma olisi silloin? Uskon että meillä kaikilla on ollut halu tietää kuinka asiat ovat, mutta se voi sitten ajan saatossa laantua tyytymiseen, että näinhän se on- ajatteluun. Jospa kyseenalaistaisimme oman ajattelumme, varsinkin silloin kun meillä on vahva mielipide jostakin. Onko asia oikeasti näin? Ja jos ei, niin miten joku toinen sen sitten näkee?
Tämä ei tarkoita, että joutuisi luopumaan omasta ajattelustaan, mutta voi olla, että omat mielipiteet saisivat vähän tuuletusta ja uuden näkökulman laajemmassa mittakaavassa.
Avarammat katseet ja ajatukset tekevät tilaa luoda jotain
uutta, vanhojen kangistuneiden (toisten) määrittämien raamien sijaan. Jos
otammekin askeleen kohti ajatusta ”kaikki on mahdollista”, mitä silloin voi
tapahtua?
Ja lopuksi silmääni pistänyt kommentti rakkaasta Pikku
Jättiläisestäni sivulta 488.
”KEN EI KÄSITÄ
kotimaata, jonka hän näkee, ei voi käsittää vierasta maata, jota hän ei
näe.” Pestalozzi
Avataan silmät ja korvat ja yritetään käsittää ympärillämme
olevaa kokonaisuutta nimeltä maailma ja elämä. Meillä on vielä paljon opittavaa
ja kaikki oppiminen alkaa itsestä. Sillä ainut, jonka ajattelua voit varmasti
muuttaa, olet sinä itse. Tiedon tulisi olla suurempi valta kuin rahan, mutta
nyt se tuntuu olevan toisin. Mutta vain me itse voimme asenteellamme ja
toimillamme muuttaa tämän, kysymys kuuluukin; oletko valmis?
Aivan loistavaa mukaansa tempaavaa ja ajatuksia herättävää tekstiä!
VastaaPoistaVoi kiitos, ihana kuulla että ajatukseni kiinnostavat.
PoistaIhana tuo rakkaus kirjoihin yli kielen 💗. Muutenkin kiehtova, pohdintoja aktivoiva postaus. Lukivaikeus saattaa olla hidaste, mutta sinnikkäälle ei este 💪
VastaaPoistaNo sano muuta ja kiitos että kieli-ihmisenä ymmärrät mitä tarkoitan.
Poista