YSTÄVÄLLE

Ystävänpäivän kunniaksi katsoin sanakirjasta, miten ystävä siellä määritellään.

”Ihmistä suhteessa toiseen, jota kohtaan hän tuntee mieltymystä ja luottamusta ja joka suhtautuu häneen samoin.” 

Saman mielinen, suojelija, auttaja ja turva, ovat sanoja, joilla sanakirja kuvaa ystävää. Kuulostaa ihanalta. Ja näinhän se parhaimmillaan on.

Mutta kuka sitten on oikea ystävä? 

Tänä päivänä sosiaalinen media luo aktiiviselle laajan verkoston, jossa on ”ystäviä” joka lähtöön. Tuhannet Facebook kaverit loistavat läsnäolollaan toisten sivuilla ja joku ei käytä koko ryhmää ollenkaan. Toiselle ystävyys voi olla kevyttä tuttavuutta, jos vastaan tulee, niin moikataan. Toiselle ystävyys on pitkän tien yhteinen matka, mutkineen ja ehkä kolareineenkin.

Kaikilla on paikkansa ja onneksi me olemme erilaisia tässäkin suhteessa. Toiset sosiaalisina sieluina ovat ihmisiä, jotka saavat toiset avautumaan helpommin ja tunne ystävyydestä syttyy helposti. Toiset ovat varovaisempia ja haluavat aikaa sekä etäisyyttä, omaa tilaa jotta tutustuminen omaan tahtiin olisi mahdollista. Kuinka nämä tyypit sitten kohtaavat?

Useimmiten sattumalta; tarhassa, uudessa (kesä)työssä, koulussa, harrastuksessa tai vaikka junassa, näin minun tärkeimmät ihmiseni ovat ainakin löytyneet.
Se naapurin uusi poika, joka potkaisi pallosi aidan yli ja juoksi karkuun, voikin olla vuosien päästä se ehdottomasti sinulle paras ystävä, loppuelämän ajan. Vaikka alku ei olisikaan se ruusuisin ja sielujen sympatia ei loistaisi läsnäolollaan heti ensihetkestä voi olla, että ystävyys kasvaa ja syvenee vuosien saatossa. 

Sanotaan että hädässä ystävä tunnetaan ja usein ystävä auttaakin jaksamaan vaikeuksien yli. Tosi ystävyys kestääkin myrskyä ja vastoinkäymisiä enenmmän kuin arvaakaan. Se mikä saa ystävyyden syvenemään ja kestämään, on juuri nuo alussa kertomat tekijät; samanmielisyys ja luottamus. Ne on liima, joka pitää yhdessä. Ja ne merkitsevät enemmän kuin maallinen mammona tai muut ulkokultaiset ominaisuude, minulle ainakin.

Kun erilaiset maailmat ja ajatukset kohtaavat niin, että kumpikin voi aidosti olla oma itsensä ja toinen arvostaa sinua juuri siksi. Tunne siitä, että voit luottaa toiseen, on kullan arvoista. Monesti sanotaan, että aidot kestävät ystävät tulevat jo lapsuudessa. Osittain olen samaa mieltä, aikuisena on vaikeampaa olla aidosti, näkyvästi oma itsensä. Elämässä on jo ehkä paljon kaikkea, joka vie aikaa ja sitoutuminen ystävyyden rakentamiseen jää toisarvoiseksi. Harmi sinänsä, sillä uudet ystävät, uusilla ajatuksillaan tuovat paljon elämään.

Entä sitten, jos oikeasti ei ole ketään ystävää?
Se on todella yleistä tänä päivänä. Ihmiset muuttavat paljon, entistä enemmän pois kotiseuduiltaan ja vanha elämä voi jäädä sinne pitkien välimatkojen takia. Yhteys vanhaan hiipuu ja etäisyydestä alkaa kasvaa muuri.

Tai ystävystyminen on vain niin vaikeaa; ei uskalla lähestyä toisia torjutuksi tulemisen pelosta, ei halua satuttaa itseään. Tai ei vaan pääse liikkeelle; fyysisesti tai ajatuksenkaan tasolla.

Toivon että meille kaikille löytyisi joku, jolle jakaa omia iloja ja surujaan.
On monta vanhusta, jotka ovat (hoito)kodin ”vankina” ja kaipaisivat juttuseuraa. Nuoria, jotka eivät koe sopivansa mihinkään porukkaan tai aikuisia, jotka ovat niin pettyneitä elämään, että eivät enää viitsi yrittää löytää ystävää. Meillä kaikilla on syymme ja selityksemme.

Tosi asia on, että kaikista ei vaan voi tulla ystäviä ja siksi ystävyys onkin arvokasta. Sitä ei voi pakottaa olemaan, eikä sitä voi ostaa, vaikka sitä paljon yritetäänkin. Ostettu ystävä on kuin päälle liimattu tarra, joka peittää alleen jotain mitä ei ehkä halua näyttää. Ostetaan arvostusta, korkeampaa asemaa, näkyvyyttä, ties mitä. Ystävyyden hinnalla, joka aitona ei ole ostettavissa.

Kannataa muistaa etsiessään, että ystävä voi tulla mitä moninaisemmissa muodoissa; eri ikäisenä, sukupuolisena, värisenä, kokoisena tai vaikka heiman karvaisempana, nelijalkaisena sellaisena. Sehän tästä mukavaa tekeekin. Ystävyys on kyky nähdä toisen todelliseen minään ja saada nauttia toisen seurasta.

Jos päättäisikin olla rohkea ja lähestyä toista, joka voisi olla ystävän tarpeessa. Mitä silloin voisi tapahtua? Toki vastaanotto voi olla tyly, mutta yhtälailla se voi olla positiivinen. Se on aina sen riskin väärtti, joten kannattaa yrittää.

Ystävyys on lahja, jota pitää vaalia. Vastavuoroisuus, taito olla läsnä toiselle, on ystävän merkki. Saamme nauttia toisen seurasta ja antaa omaamme toiselle. Lupaa olla vaan. Tämä on arvokas lahja, joka meillä kaikilla on vara antaa toiselle.

Ihanaa ystävänpäivää sinulle jo olemassa oleva tai tuleva ystäväni!