SITOUTUNUT SITOUTUMATON

Työläisten juhla, Vappu oli ja meni jälleen kerran. Luin taas lehdestä alkavista YT-neuvotteluista yhtiössä, jossa ystäväni on töissä. Tämä alkaa olla perusuutinen yritysrintamalla. Vaikka tulokset nousevat, silti kuluja on karsittava, useamman kerran vuoteen YT kautta. Samaa näen oman alani agenttien keskuudessa. Päämiehet haluavat jatkuvaa kasvua rajallisten tuotteiden ja markkinoiden parissa.

Onko jatkuva kasvu mahdollista? Onhan se, jos aina vaan supistetaan kustannuksia. Mitä se tarkoittaa? Tuotteiden laatu huononee, kun materiaaleista / tekotavoista tingitään tai palvelu /asiantuntemus katoaa olemattomiin, kun yhden ihmisen pitää hoitaa kymmenen työt. Työt siirretään maihin, jossa meidän työsuojelua/-oikeuksia tai hintaa ei voi kuvitellakaan. Ihmiset ylirasittuvat ja paine aiheuttaa yhä enemmän uupumista ja poissaoloja.

Onko tämä hyvää tapaa johtaa yritystä kohti tavoitteita?

Minusta ei. Koska kaikesta tästä tulee tulos, että kukaan ei sitoudu tekemiseensä. Töissä käydään, kun on pakko, viimeisillä voimillaan. Pätkätyöt tai ainainen uhka että oma tekeminen ei riitä tai tulee tarpeettomaksi, syö uskoa omaan osaamiseensa ja paikkaansa oman työpaikkansa tärkeänä osana, osaavana työtekijänä. Puhumattakaan alipalkauksesta ja ylikoulutuksesta, syitä on monia. Syntyy ”hälläväliä” asenne.

Ja kuka sitoutuu silloin tekemiseensä? Ei kukaan. Ja sen huomaa nykyään koko ajan kasvavana menestymisen paineena. Paikasta ja palkasta taistellaan verisesti, ”hinnalla millä hyväänsä” asenteella. Tai sitten asenne on ”ilmestyn paikalle ja teen sen mikä on pakollista, muusta en välitä”. Näin toimien todellinen työhön ja sen tuloksiin sitoutuminen on kadonnut taivaan tuuliin.

Mitä merkitystä sitoutumisella sitten on? Ennen oli patruunat ja kartanonherrat tai tehtaan omistajat, jotka olivat tunnettuja tiukkuudestaan, mutta myös arvostivat sitoutuneita, osaavia ja ahkeria työntekijöitään. Tänään vaaditaan sitoutumista ja 24/7 asennetta työhön, mutta itse yrityksen ei siihen tarvitse sitoutua. Tämä ei toimi näin, sitoutumisen pitää olla molemmin puolista.

Itse muistan ensimmäisistä työpaikoistani pienyrityksessä. Kun oli tiukka kuukausi ja asiakkaat eivät olleet maksaneet laskujaan ja tili huuti tyhjyyttä palkanmaksupäivänä. Pomo tuli luokseni ja kysyi että pärjäänkö, jos saan palkkani viikon myöhässä, koska hänen pitää maksaa toisen työtekijämme palkan, kun hänellä on asuntolainaa. Kyllähän se kävi, ja vastineeksi sain häneltä ison ruokakassin koiranruokien kera. Jotta nyt pärjäisit vähän aikaa näillä… Tämä ajatus huolehtimisesta lämmitti ja sai sitoutumaan yhteiseen tekemiseemme. Ja palkkakin tuli siten muutaman päivän kuluttua. No harm done!

Mutta tänä päivän vastaavat tarinat ovat harvinaisuutta. En tiedä kuin yhden yrityksen, jossa ystäväni tytär työskentelee. Ja siellä hänen arvonsa nuorena, innokkaana ja osaavana työntekijänä on huomattu ja arvostus näkyy siinä, että pomot miettivät tehtäviä sillä ajatuksella,että saisivat pidettyä hänet tyytyväisenä talossa.

Kuinka paljon saisikaan työtekijöistä enemmän irti sillä, että heihin sitouduttaisiin ja töitä tehtäisiin ”yhteen hiileen puhaltamisen” asenteella? Tätä asennetta ei voi pakottaa, vaan se tulee siitä tunteesta, että tässä teemme yhdessä jotain, ehkä suurtakin.

Mutta jos työyhteisö tai muu sitoutumista vaativa ympäristö ei ole valmis sitoutumaan, niin silloin vastineeksi saa sitoutumattomuutta. Tuntuukin että tänä päivänä kannattaakin sitoutua (vain) itseensä. Pyrkii siihen, että ei myy itseään halvalla. Meillä kaikilla on jotain annettavaa, jota joku toinen ei voi antaa samalla lailla.

Sitoutuu itseensä ja omiin taitoihinsa, haluun kehittyä paremmaksi ja voidakseen palvella muita. Tämä suhde ei koskaan katkea ja kantaa aina hedelmää. Onnistumisen tunteena, kun voi tehdä asioita täydestä sydämestään, nauttien tekemisestä ja omista taidoistaan.

-Tee jokapäivä jotain, mikä pelottaa sinua.- Eleanor Roosevelt kehoittaa.