KAIKKI AIKA

Lomat on lomattu ja paluu arkeen on minusta aina vaan hitaampaa. En tiedä minne tehokas minä on joutunut loman aikana, vai onko sitä koskaan ollutkaan?

Tutuu että on niin monta asiaa, johon pitäisi tarttua täydellä teholla, että ei tiedä mistä aloittaisi. Siksi varmaan loma onkin jotenkin rasittava kaikessa ihanauudessaan. Kun syöksyy toimeen niin kohta huomaakin, että loma onkin muisto vaan, samoin lomaolemus.

Miksi on näin?

Tätä hetken pähkäiltyäni tulin tulokseen, että lomalla saa elää omassa luontaisessa rytmissään. Kun arki koittaa, niin alkaa ehkä uusi rytmi, joka ei ole itselleen ominainen. Pakottaa nousemaan aikaisemmin tai valvomaan myöhempään, tehokkuudesta puhumattakaan. Tämän päivän työrytmissä on niin monta rytmiä; omat tehtävät, oman tiimin tai työpaikan rytmi, koko maailman rytmi ja ajan kulku.

Itse olen tehnyt töitä aina, jossa joutuu odottamaan toisen maan rytmiä. Monesti siellä herätään toimintaan vasta kun itse on lopettelemassa päivää tai toisin päin.

Kaikki tämä tekee meistä kiireisiä, näennäisesti tehokkaita. Pitää ehtiä moneen paikkaan ja multitaskaus on itsestään selvyys. Ja auta armias, jos et pysy vauhdissa mukana, olet auttamattomasti pihalla tai ainakin todella epäilyttävä. Kuka nyt tuollaisen kanssa haluaisi tehdä töitä?

Mistä moinen tahti tulee? Muistan ajan, kun käytössä oli faxi (huomattavasti nopeampi kuin posti joka oli se toinen vaihtoehto). Kuinka ihmeessä olemme silloin voineet hoitaa mitään? Odotellessa faxin vastausta tuli tehtyä muuta. Oli normaalia odottaa. Mutta tänä päivänä jos sähköpostiin ei vastaa minuuteissa tulee samaa viestiä uudestaan. Puhumattakaan jos puhelimeen ei vastaa heti. Se soi ja soi ja soi…

Todellisuudessa hommat eivät etene sen nopeammin, turhaa postittelua ja postailua on niin paljon, että olennaisen löytämiseen menee aikaa. Ja tärkeät viestit katoavat muiden viidakkoon sekunnissa. Ajatuksesta on tullut todella pätkittäistä ja punaisesta langasta kiinnisaamiseen menee turhaa aikaa.

Mitä jos tahti muutettaisiinkin rauhallisemmaksi? Ihmiset voisivat tehdä työt omalla tahdillaan? Elää omassa luontaisessa rytmissään? Onko se utopistinen haave?

Onneksi on tulossa erilaisia mahdollisuuksia tehdä työtä; etänä, verkon välityksellä mistä vain. Mutta monesti silloinkin kiire ja toisen rytmin mukaisuus aiheuttaa painetta.

Sama kiire tarttuu myös muuhunkin tekemiseen. Heti… mulle… kaikki… tänne… nyt…

Tutuu että elämä menee ohi ja aina jossain muualla tapahtuu jotain missä olisi pitänyt olla osallisena. FOMO eli fear of missing out, jostain paitsi jäämisen pelko iskee. Kuinka käsittämättömältä tämä kuulostaakaan, mutta kuinka totta se onkaan. Olet ystävien kanssa viettämässä iltaa pitkästä aikaa ja yhtäkkiä kaikki on puhelimiensa kanssa jossain muualla. Koko ajan jossain sattuu jotain kivaa ja kaikkialla ei voi olla yhtä aikaa. Sehän on ihan selvää meistä kaikista, mutta silti haluamme olla jossain muualla kuin missä olemme juuri nyt.

Syy minusta tähän on työssä opittu aika käsitys. Jos pysähtyisimme nauttimaan vaan tästä hetkestä ja ottaisimme ilolla vastaan ne yllätykset, jota elämä tuo meille aina siinä hetkessä. Ex tempore tempaukset ovat monesti ne parhaat jutut; et ole ehtinyt miettiä mitä sitten tai mitä tämän tilalla.

Anna itsellesi aikaa juuri sen verran kun tarvitset, ainakin yksityiselämässäsi, kaikki tulee tehtyä kun oikea aika on ja turhat jää tekemättä.