MINÄ, MINÄ, MINÄ...

Vaikka usein nostankin esiin itsensä kuuntelemista, oman itsensä arvostusta ja omien rajojen sekä oikeuksien asettamista ja penäämistä, se ei tarkoita, että muista ei tarvitse välittää. Itsensä huomioiminen ei tarkoita itsekkyyttä tai toisten arvostamattomuutta, vaan itsensä ja sitä kautta muidenkin arvostamista.

Me kaikki olemme arvokkaita, vaikka kaikkien kanssa ei sielujen sympatia kukikkaan ja välillä menee hermot ihan pikku jutuista. Se on inhimillistä. Mutta jos ei arvosta muita, ei voi aidosti arvostaa itseäänkään.

Kuinka niin? Itse koen monesti, että ihmisten välittäminen rajoittuu vain omaan itseensä ja mahdollisesti lähipiiriin. Mutta jotta voisimme elää tällä pallolla niin että voisimme paremmin, tulisi kaikkien miettiä tekojensa tai tekemättä jättämisiensä seurauksia.

Isossa mittakaavassa, tämän hetken ympäristö- / ilmastokeskustelu koskettaa myös huomioonottamista. Jos mennään koko ajan voitto tai tulos edellä, ilman että ajatellaan mitä saavutusten seurauksena on jouduttu uhraamaan tai menettämään. Tuloksena voi olla pitkällä jänteellä jotain sellaista, jota ei voidakaan enää palauttaa.

Sama pätee pienemmässä mittakaavassakin, ihan jokaisen meidän omassa arkisissa toimissamme. Kun heitän roskan ajattelematta, eihän tää yksi roska tee mitään, niin vuosien saatossa vuori kasvaa ja sitten tekoset ovatkin jo selkeämmin nähtävissä. Sama toteutuu myös kommunikaatiossa; ajattelemattomasti sanottu juttu voikin olla ”roska” tai satuttavaa toiselle ja sama kiertokulu alkaa kasata kuormaa ihmisten väliseen suhteeseen. Monella meillä on norsunmuisti, ja jos ei ihan konkreettisesti, niin ainakin tunnetasolla.

Jo pelkästään se, että ei arvosta toisen aikaa, kertoo itsekkyydestä. Jättää tulematta sovittuun tapaamiseen tai peruuttaa viimeminuuteilla, ei ole kenestäkään itsestään mukavaa, miksi se sitten olisi toisesta? Tämän päivän viestimet mahdollistavat 24/7 kommunikaation, joten ajatellaan että riittää että laitan viestin; ”En pääse nyt” hetkeä ennen tapaamista. Joskus se voi ollakin ihan riittävä viesti, mutta entä jos toinen on varannut varta vasten aikaa tapaamiseen ja siirtänyt sitä varten muita juttuja toiseen hetkeen? Arvostanut tapaamistanne niin paljon, että on huomioinut sinua varaamalla aikaansa juuri sinulle?

Työssäni näen sen, vaikka unohtuneina varauksien perumisina. ”En vain jostain syystä ehtinyt tai muistanut että minun piti ollakin jossain toisaalla tai jotain muuta tuli tilalle.” Mutta tämä ajattelemattomuus voi viedä paikan joltain toiselta. Tekojemme vaikutukset toimivat aina kiertokulkuna, moni asia vaikuttaa toiseen.

Hyväkin ystävyys kärsii, jos toista ei siinä arvosteta. Toisen huomioon ottaminen lähtee myös toisen ajan ja läsnäolon / panostuksen arvostuksesta. Vastavuoroisuus on iso tekijä ystävyydessä. Jos vuorovaikutus perustuu toisen joustavuuteen tai toisen suurempaan tarpeeseen, ystävyys ei syvene vaan päinvastoin muuttuu pintapuoliseksi. Jos tietää että toinen ei arvosta, omakin arvostus toista kohti laskee tai loppuu kokonaan.

Jos pyrkisimme ajattelemaan tekojamme ja niiden seurauksia ”tee niin kuin haluat itsellesi tehtävän”-ajattelun pohjalta, kaikkien mukavuus paranee. Keskittyisimme olennaiseen, sataan suuntaan hötkyilemisen sijaan. Arvottaisimme toisiamme ja miettisimme hieman, onko jokin tarpeellista vai ei?

Loppupelissä harva meistä on niin itseriittoinen, että ei muita ihmisiä tarvitsisi tai kaipaisi. Todellisuudessa kannattaa panostaa sellaisiin asioihin ja ihmisiin, jotka ovat omien arvojen mukaisia. Joiden kanssa vuorovaikutuksesta saa ja voi antaa vastavuoroisesti toisella jotain, jolla on arvoa, molemmille. Pienistä puroista kasvaa vuoria ja yhteistyössä on oikeasti voimaa.