TÄNKS

Kiitti… Sana, jota soisi kuulevan useammin, ilman että siinä on negatiivinen sävy, kiitti vaan…

Miksi kiitoksen sanominen on niin vaikeaa?

Voiko syynä olla tunne siitä, että ei ole kiitettävää? Olemmeko kiittämättömiä? 

Haluan uskoa, että emme. Koska kiittäminen on mielestäni sidoksissa kiitollisuuteen sekä arvostukseen. Ja jos emme arvostaisi toisiamme ja toisten meille tekemiä tekoja, mitä elämä silloin olisi? Sisällöltään köyhempää kuin arvaammekaan.

Kiitollisuus on asia, jota tulisi tuntea joka päivä. Jos tuntuu siltä, että ei omassa elämässä ole mitään kiitollisuuden aihetta, niin silloin viimeistään kannattaa pysähtyä miettimään miksi tältä tuntuu. Usein keskitymme siihen mitä meillä ei ole, sen sijaan että olisimme kiitollisia siitä mitä meillä jo on. Sillä vaikka elämässä olisi haasteita, työttömyyttä, rahattomuutta, sairautta, ahdistusta, aivan varmasti on jotain mistä voi olla kiitollinen, vaikka vähän väkisellä puristaen.

Koska itse uskon että oma jaksamiseni on suorassa suhteessa kiitollisuuden kokemiseen. Silloinkin kun tuntuu että ei jaksa enää kantaa taakkaa, jonka elämän tuntuu antaneen. Silloin alan miettimään mistä voin olla kiitollinen. Aina löytyy jotain, mistä kiittää. Vaikka kuinka pientä ja itsestään selvää. Voin kävellä ja hengittää, voin astua ovesta ulos juuri silloin kuin minusta tuntuu, olen vapaa liikkumaan paikasta toiseen, voin istahtaa hetkeksi vain olemaan, aurinko paistaa tai sataa ja voi sytyttää kynttilän ja istahtaa kirjan kanssa, puhtaiden lakanoiden tuoksu; syitä on vaikka kuinka paljon…

Näistä pienistä ajatuksista alkaa kasvaa kiitollisuuden tunne sisään, joka tuo rauhaa ja mielihyvää kaaoksenkin keskelle. Kiitollisuus ei ole kiinni rahasta tai puitteista. Vaikka ei keksisi kuin vain yhden kiitollisuuden aiheen, toista sitä itsellesi, niin kauan kun alkaa muitakin aiheita löytyä. Kiitollisuus ruokkii itse itseään.

Kun tuntee olonsa kiitolliseksi, on helppo kiittää myös toista. Aito, sydämestä tullut kiitos lämmittää aina. Ja sitten kun vauhtiin pääsee, huomaa kuinka kivaa on keksiä asioita, joista toista voi kiittää. Nähdä sen ilon tai häkellyksen toisen kasvoilla kiitoksesta.

Ja kuinka tavallista kiitoksen tulisi ollakaan; kiitoksesta ei tulisi hämmentyä vaan ottaa se ilolla vastaan, jotta voi jakaa taas kiitoksen eteenpäin toiselle. Kiitoksenketju kasvaa aina uudesta kiitoksesta. Kiitollisena on vaikea olla tyytymätön, kiukkuinen. Ja toisin päin, jos ei koe kiitollisuutta on haasteellista olla tyytyväinen ja onnellinen.

Kiitos on kuin se x tekijä, joka nostaa onnentunteen potenssiin x. Pienellä harjoittelulla päivittäisistä kiitoksista, vaikka illalla ennen nukkumaan menoa, olemisesta tulee seesteisempää, kiitollisempaa.

Kiitos sinulle lukijani, olen saanut jakaa ajatuksiani ja toivottavasti olet saanut sitä kautta hetken pysähtyä ajatusten äärelle. Olemaan kiitollinen ja läsnä tässä hetkessä ©

Namaste!