SHADE OF GREY

 

Harmaan sävyjä, niitä ajattelin, kun pimeässä kotiin tihkusateessa kuljin. Olen aina ollut italialaisen vaateväripaletin mukaisten sävyjen ystävä. Harmaat, taupe, nutria, beigensävyt toimivat hienosti yhteen, luoden harmonisen kokonaisuuden. Saman sävypaletin värit istuvat aina yhteen. Mutta onko tällainen kokonaisuus plattu?

Missä menee tyylikkään ja tylsän välinen raja?

Olen monesti miettinyt miltä maailma näyttäisi, jos ei näkisikään värejä. Olisiko kaikki kuin mustavalko elokuvassa? Kun värit katoaisivat jäljelle jäisi vain harmaan sävyt. Muodot ja rajat korostuisivat eri tummuus asteissa mutta muuten kaikki tulisi tasaisemmaksi. Kuin katsoessa vanhoja valokuvia, joissa kaikki näyttävät kauniilta. 

Kun ei näekään riitasointuisen värisiä vaatteita tai kirkuvan sävyisiä hiuksia on vaikea kuvitella niitä kuvaan. Mielikuvamme tulee omasta kokemusmaailmastamme; siitä värimaailmasta johon olemme tottuneet.

Kuinka helposti olettaa asioiden olevan jollain tolalla? Mielikuvitus luo kaiken puuttuvan puolestamme. Ammennamme omista muistoistamme ja kokemuksistamme, osin tiedostamatta. Sitten kun joku näyttäisi saman kuvan väreissä; yllätymmekin että näinkö tämä oikeasti onkin?

Värit ovat iso osa elämäämme; kevään ensivihreä, meren turkoosi, valkoisena hohtava hanki, mansikanpunainen, yötaivaan syväsininen. Kaikki upeita elämyksiä, myös väriensä puolesta. Ehkä juuri väriensä luoma kontrastin vuoksi. Ei turhaan marja ole punainen ja lehdet vastaväriä vihreää.

Värit ovat olleet aina suoja-, houkutus- tai varoitusvärejä. Minkä avulla maastoutuu massaan / maastoon tai millä pelottaisi uhkan pois? Halusta erottua tai vetäytyä.

Oikeasti minä rakastan värejä; oranssi on lempivärini. Oranssin huomioväri huutaa jo kaukaa, täällä olen, halusit tai et.  Se hehkuu iloisena ja eloisana. Oranssista sanotaan, että se tasapainottaa tunteita ja älyä sekä tuo palvelun- ja auttamisenhalun esiin. Samoin luovuuden sekä uusien ajatusten väriksi sitä on sanottu. Ihana energiapommi!

Mutta kaikesta tästä ihanuudesta huolimatta huomaan hakeutuvani aina neutraalien värien suojaan. Onko värittömyys turvallista suojaväritystä, jonka taakse voi hienosti häipyä. Siksikö olen saanut mieltymykseni värittömyyteen? Luodakseni itselleni rauhallisen paikan pysähtyä ja vaan olla.

Jos tähän neutraaliin palettiin alkaisikin lisätä räiskyviä värejä, tulisiko elämästä jotenkin erilaista? Tulisiko oranssin hehkusta loistetta arkeen?

Uskon että kuten värit; elämä yleensä on jonkinlaisella paletilla, värimaailmalla, rakennettu. Me jokainen luomme oman palettimme. Toiset räiskyvän ja yltäkylläisen, toiset rauhallisen ja seesteisen tai jotain aivan muuta näiden väliltä.

Mutta jos uskaltautuisikin hieman muuttamaan omaa palettiaan lisäämällä sinne sitä, aikaisemmin puhuttua vastaväriä tai vahvistaisi sävyjen kontrasteja rohkeasti lisäämällä elämään jotain, ei niin tuttua. Väri väriltä, pisara pisaralta elämään virtaisi jotain uutta, itselle ehkä ennenkokematonta. Elämän suunta alkaisi muuttua, löytää uusia ulottuvuuksia, täydentämään jo omaa tuttua kirjoaan.

Olisiko uusi tyylikäs sittenkin värikäs? Yllätyksellisyys, jonka poikkeama turvallisesta tutusta tuo sen pisteen iin päälle. Ole rohkea ja astu ulos turvavyöhykkeeltä ja uskalla kokeilla jotain uutta.

Elämässä on kaikkia sävyjä; kaikella on aikansa ja paikkansa. Nauti koko paletista, yltäkylläisyys on elämän rikkautta, jota se tarjoilee monimuotoisuudellaan.